| |
Pessi Levannon sävellyksiä ja Marjatta Levannon sanoituksia Julia Vuoren Vuohen matkakokemuksiin.

Vuohi on varustettu pelottoman uteliaalla mielellä ja synnynnäisen maailmanmatkaajan uupumattomuudella.
Vuohi kaipaa Kalahariin -levyllä päästiin seuraamaan kokemuksia Uzbekistanin akrobaattikisoista Nepalin hunajankeruuretkeen.
Kerran maailmankiertelyn vauhtiin päästyään seikkailijamme päätti laajentaa matkailukokemuksiaan.
Uudella "Vuohi ja Kiinan muurin maraton" -levyllä Vuohi kokee suuria hetkiä niin painikilpailuissa Mongoliassa kuin juoksukisassa Kiinan muurillakin.
Heikoimmin tuloksin se palaa maailman kuivimmasta paikasta Atacaman aavikolta, eikä Brasilian nuolikansakaan hevin usko Vuohta ystäväkseen.
Matkailija ei kuitenkaan vähästä lannistu. Vastapainoksi voi aina kokeilla ruoanlaittotaitoja Turkissa tai rakennella klemmareista Vapaudenpatsasta USA:ssa.
Vuohelta onnistuu myös nokkossopan valmistus reumatismin ehkäisyyn Irlannissa
Vuohi esiintyy pääosassa koko perheen konserttikokonaisuudessa ja äänilevyillä sekä sanoitusten että kuvitusten kautta.
"Vuohi ja Kiinan muurin maraton" - levy on saatavilla hyvin varustetuista levykaupoista.
Edellinen levy "Vuohi kaipaa Kalahariin" sai innostuneen vastaanoton ja on edelleen saatavilla.
Työryhmän ensimmäinen levy "Taivaalliset tarinat - Sika myyttien maailmassa" oli Emma-ehdokkaana parhaasta jazzlevystä vuonna 2001.
Siinä Julia Vuoren Sika-hahmo kohtaa antiikin Kreikan myyttien ja tarujen hahmoja. Myös Taivaalliset Tarinat-levyä on saatavilla rajoitetusti.
|
|
Kuuntele näytteitä:
- Vuohi on vahva kuin Tsingis Khan (mp3, 484 KB)
- Sademetsän palmupuussa (mp3, 392 KB)
- Kupala-jumalan juhannusjuhla (mp3, 468 KB)
- Maustematkailija (mp3, 492 KB)
- Juustoretki Ranskanmaalla (mp3, 516 KB)
- Kiinan muurin maraton (mp3, 580 KB)
- Venetsian yössä (mp3, 728 KB)
- Taikausko Irlannissa (mp3, 608 KB)
- Kaikkeuden kuivin paikka (mp3, 468 KB)
- Ajatus lentää kuin suopungin köysi (mp3, 456 KB)
- USA USA (mp3, 888 KB)
- Saharan siniset (mp3, 556 KB)
Kokonaiskesto: 49:15
Sävellykset, sovitukset ja tuotanto:
Pessi Levanto
paitsi (3) Levanto/Musorgski ja (7) Levanto/Capurro
Sanoitukset:
Marjatta Levanto
Yhtyeosuuksien äänitys:
Dan Tigerstedt ja Eppu Kosonen / Finnvox
Lauluosuuksien äänitys:
Pessi Levanto
Miksaus:
Dan Tigerstedt / Finnvox
Masterointi:
Minerva Pappi / Finnvox
Kuvitus:
Julia Vuori
Muusikot:
Pirjo Aittomäki - laulu (2, 5, 8 ja 10)
Vuokko Hovatta - laulu (3, 6, 9 ja 12)
Hannu Lepola - laulu (1, 4, 7 ja 11)
Pessi Levanto - piano, koskettimet, ohjelmointi ja haitari (5)
Tuure Koski - bassot
Sami Kuoppamäki - rummut, perkussiot
Marzi Nyman - kitara (11)
Linda Fredriksson - saksofoni (12)
Taustalaulut - Pirjo (1, 11, 12), Vuokko (1, 2, 11), Hannu (2,12) , Pessi (1, 2), Sami (2), Linda (2)
Taustakuoroissa myös Hannu Rantanen (1) ja Eppu Kosonen (2)
Vuohi kaipaa Kalahariin - levyn kappaleet:
- Kunpa vuohi tietäisit (mp3, 635 KB)
- Kuolleet herätkää (mp3, 763 KB)
- Eskimot rakastaa raakaa lihaa (mp3, 764 KB)
- Japaniin, kuumiin lähteisiin (mp3, 629 KB)
- Vuohi kaipaa Kalahariin (mp3, 550 KB)
- El Dorado, El Dorado (mp3, 480 KB)
- Nepalissa taivasalla (mp3, 740 KB)
- Uzbekistanin torilla (mp3, 538 KB)
- Hyvin vanha on vuori (mp3, 541 KB)
- Haitilaisen taikakalun voima tehoaa (mp3, 956 KB)
- Jättiläisten hampaat (mp3, 591 KB)
- Balilla juhlitaan lauantaina (mp3, 837 KB)
Kokonaiskesto: 51:39
Sävellykset, sovitukset ja tuotanto:
Pessi Levanto
Sanoitukset:
Marjatta Levanto
Yhtyeosuuksien äänitys:
Dan Tigerstedt / Arabian studiot
Lauluosuuksien äänitys:
Jake Voutilainen ja Kalle Sjöblom / Ko-ko studio
Miksaus:
Dan Tigerstedt / Finnvox
Masterointi:
Minerva Pappi / Finnvox
Kuvitus:
Julia Vuori
ProTools-editointiassistentti:
Anna S Urrila
Muusikot:
Pirjo Aittomäki - laulu (3, 6, 8 ja 12)
Vuokko Hovatta - laulu (1, 4, 7 ja 10)
Hannu Lepola - laulu (2, 5, 9 ja 11)
Pessi Levanto - piano, syntetisaattorit, ohjelmointi, laulu (2, 3 ja 8)
ja perkussiot (2)
Tuure Koski - basso ja laulu (2, 3 ja 8)
Sami Kuoppamäki - rummut (2-8,
11-12), perkussiot ja laulu (2, 3 ja 8)
Mika Kallio - rummut (1, 6 ja 9)
Teemu Viinikainen - kitara (2)
Texicalli Records Oy
fax: + 358 9 4541 1261
© Pessi Levanto | Sivuston suunnittelu: Kide Concepts
|